keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Barempi voitti

Nimittäin Obama. Nyt amerikalla on vielä toivoa siitä, että se nousee ylös uuskonservatiivisen ja kiihkokristityn hirmuhallinnon raunioista. Töitä Obamalla kyllä piisaa, mutta muutos on tosiasia ja historiallinen sellainen. God Bless America. You need it. Uskon amerikan toivotalkoisiin kuitenkin paljon enemmän kuin Suomen vastaaviin. Amerikoissa tapahtui jotain uutta ja hienoa. Täällä vaalit olivat taas same old same old. No change, no chance.

Oman elämänsä Obama, Jari Sarasvuo, kertoo kaikille, vaikka kukaan ei haluaisi edes kuunnella, kuinka urheasti hän maksoi veroja jättimäisistä pääomatuloistaan. Peräti 28 prosenttia eli saman verran kuin tavallinen palkansaaja maksaa noin 3000 euron kuukausituloistaan. Jarilla tätä taivaanlahjaa vain oli 17 miljoonan euron verran. Oikea-aikainen exit sanoisin. Nyt Sarasvuon nörtteihin fuusioitunut pukupingviiniarmeija tuottaa isoa tappiota ja menettää ovet paukkuen viimeisenkin talenttinsa. Niin käy kun talent ja suits kohtaavat ja pannaan saman katon alle. Lahjakkuus lähtee, pingviinit jää. Sarasvuolainen työethos ei toimi koodaajille.

Kaikesta huolimatta Sarasvuo on ansainnut jonkun kunnianosoituksen mahtavasta 28 prosentin verostaan. Voitaisiinko aatelisarvot ottaa takaisin käyttöön ja nimetä Jari vaikka Sarasvuon Jaarliksi tai Pääriksi tai Jari Herttuaksi? Se olisi miehen arvon ja egon mukaista. Aletaanko kerätä nimilistaa tämän aatelisarvon myöntämisen puolesta? Anybody?

tiistai 4. marraskuuta 2008

Jorma ja pankkiirit

Hieno homma Jorma, tienasit 300 kertaa enemmän kuin suomalainen palkansaaja keskimäärin. Olet kuitenkin ainakin 1000 kertaa parempi kuin kukaan muu, joten olet selvästikin palkkakuopassa. Hienoa on myös se, että olet tehnyt yhdestä maailman suurimmista saastuttajasta eli Shellistä täysin päästeettömän ja putipuhtaan yhtiön. Nythän teidän ei tarvitse enää surmata toisinajattelijoita Nigeriassa koska öljyhän ette enää poraa ja jalosta, ettehän?

Ja pankkiirit, te olette todellisia työn sankareita. Pyöritätte tätä yhteiskuntaa ja hoidatte hienosti omat sotkunne. Kyllähän se on vähintäänkin kohtuullista että ihan tavallinen alemman keskitason pankkiirihemmo saa parempaa palkkaa kuin pääministeri. Näin saadaan Suomi taas nousuun. Ja muistakaa sairaanhoitajat ja opettajat ja poliisit ym. palkkamaltti sitten tupopöydässä. Ei saa olla ahne. Ahneella on paskainen loppu sanoo Sarasvuo.